Olen Tuula Perunka. Olen toiminut yli 30 vuotta lukion matemaattisten aineiden opettajana. Aloittaessani opettajanurani Oulun kaupungin palveluksessa vuonna 1985, oli moni asia toisin kuin nyt. Paljon on muuttunut, eikä aina välttämättä parempaan suuntaan. Pahimmillaan luokkahuoneisiin on tuotu ja edelleen tuodaan varsin kevein perustein uudistuksia, joiden seurauksena oppiminen kärsii.
Jätettyäni päivätyön lukion opettajana koin, että minulla on energiaa, aikaa ja mahdollisuus yrittää vaikuttaa koulutyöhön ja oppimiseen niin opettajien kuin oppijoidenkin näkökulmasta. On tärkeää muistaa myös se tosiasia, että tämän päivän koululaiset ovat tulevaisuuden veronmaksajia. Siksi on tärkeä, että peruskoulu ja lukio tarjoavat kaikille mahdollisimman hyvät lähtökohdat tuleviin opintoihin ja myöhempiin työuriin. Opiskelijan hyvinvointia, motivaatiota ja omaa vastuutakaan ei tule tässä yhteydessä unohtaa.
Vaikuttaa, että olemme ajautuneet jatkuvaan uudistusten kierteeseen, jossa edellisen uudistuksen puutteita korjataan uudella uudistuksella. Valmista ei tule. Jatkuva uudistaminen kuormittaa veronmaksajan kukkaroa ja uuvuttaa – niin opettajia kuin opiskelijoitakin. Siksi lukiomaikka.fi
Ajankohtaisia asioita käsittelen blogikirjoituksissani, jotka löydät tältä sivustolta.